Näin Tampereella

Höröplöö tyttäret!

Kerkesin todistamaan lahden Sirkuskoulun johtajan Pete Heikkilän roudaustaidonnäytteen tuossa parisen viikkoa sitten. Ei sitä kaikkeen roudaukseen sitä kuorkkia tai pakua tartte, onnistuu ihan näpsäkästi pikkuautollakin!

+M+

Japanilaisia valotilanteita

Kiersimme kaksi viikkoa Japania valon perässä pohjoisen pikkukylissä sekä Kiotossa ja Tokiossa. Kaverit saavat kuulla lähivuodet yksityiskohtaisia selostuksia Japanin ihmeellisestä valosta ja sen muista hienouksista, mutta tässä yleistajuinen kooste.


Kestohitti: riisipaperi ja sen läpi siivilöityvä hohto! Tämä pitää integroida myös suomalaiseen sisustusarkkitehtuuriin, luonnonoloista välittämättä.

Mikä pettymys olikaan, kun japanilaistyylinen hotellimme olikin romahtanut, eikä uudessa paikassa ollu tuttua paperiväliseinää eikä edes tatamia.


Tokion valovinkki numero ett: Morin tornin näköalatasanne. Kuvasimme tuntikaupalla valon muuttumista kirkkaasta päivänvalosta illan udun ja auringonlaskun kautta kaupungin valomereksi. Erityisen hienoja olivat varjot ja heijastukset. Kannattaa panostaa oleskeluun tasanteella noin klo 17-20.


Yövalaistukseen on Tokiossa kiinnitetty huomiota muutenkin kuin mainoksin. Työmaatolppien lisäksi myös poliisisedät oli valaistu vilkkuvin ledein.


Keskellä ei mitään sijaitsevassa Gaon akvaariossa oli valoylläri: sateenkaaren väreissä loistavat rullaportaat.


Luonnonvaloa oli miellyttävää tarkastella mäen päällä sijaitsevasta lämpimästä altaasta, jossa loikoessa näkyi niin meri kuin vuoretkin.

Tosiasiassa tämä kuva on tässä vain herättämässä kateutta.


Lopuksi ihkuja vaaleanpunaisia kaloja Gaon akvaariossa.

Apua, siskot!

Laadin esittelytekstiä itsestäni englanniksi, ja olisin mielelläni maininnut tyttökerhonkin siinä mutta en tohtinut omasta päästä keksiä käännösnimeä. Virallista (tai epävirallista) englanninkielistä nimeä Suomen valotyttökerholle ei ole vielä olemassa. Miten olis Girls Designing Lights? The Club for Feminist Lighting Designers? Ehdotuksia?

(Valo)taideterveiset Lontoosta

Oli keikka The Placessa, joka meni hyvin. Talon äijille pisteitä myös Lontooseen, lisäbonuksena paikalliset erittäin pätevät valotytöt Lucy ja Nat.

Ennen keikkaa vietin pari päivää vapaa-aikaa.

Välittömästi vietyäni tässä blogissa ja nyt myös Lontoon metrossa seikkailleen kustomoidun efektikiekon hotelliin, säntäsin Tate Moderniin. Mutta voi! Hekumointini neljännen kerroksen kahvilan parvekkeella nautitusta latteämpärillisestä oli ennenaikaista, sillä Gilbert & George -näyttelyn arkkitehtuuri oli julmasti poistanut parvekkeen käytöstä. Näyttelyarkkitehti: varo pimeitä kujia!

Gilbert ja George -näyttely eteni henkilökohtaisdramaturgisesti lähtöpisteestä "siis ketä nää Gilbert ja Grape oikeen on? Nevöhöörd." lämmittelyyn "Mikä näis nyt on niin ihmeellist?" ja siitä pisteeseen "Jooo-oo, onhan se musta-valko-punainen vaikuttava yhdistelmä, kieltämättä" salakavalasti tasolle "no ihan kiva konsepti oikeestaan" kohoten "siis ihanat värit!" -euforiaan (vaikka esitteessä sanottiinkin, että tässä teoksessa oli haettu mahdollisimman mautonta sävymaailmaa). Poistuin hyvillä mielin – kyllä nämä jätkät osaa estetisoida kakan, pissan ja sukupuolielimet aika tehokkaasti.

Samaan aikaan toisessa laidassa yksinkertaisuuden estetiikkaa oli James Turrellin näyttely Life in Light. Jotenkin vaan kun valkoiseen huoneen laitaan on laitettu kirkas valostriida kunnolla mietittynä, niin kyllä se elähdyttää todella huolellisesti – Turrell pääsikin ilman karsintoja Viralliselle sankarilistalleni. Fiilistelin muutaman esillä olleen valoteoksen äärellä tuntikaupalla, yhden ääreen simahdin kun odottelin sinisen vaihtumista oranssiksi. Lisäksi tarvitsin nopeasti kuvia itsestäni, joten heiluin vapautuneesti tyhjässä gallerian yläkerroksessa itselaukaisin hakaten, kunnes tajusin valvontakameroiden olemassaolon. Henkilökunta hymyili ymmärtäväisesti lähtiessäni.



Ihku vaaleanpunainen ovi Portobella Roadilla